MY Lermontov "runoilijan kuolema": runon analyysi

Mihhail Yurievich Lermontov kunnioitti Aleksanteriaa suurestiSergejevitš Puškin ja rakasti työtä. Hän oli yksi niistä, jotka pitivät suurta lahjakkuutta Puskinissa ja runoissaan merkitystä, voimaa ja ainutlaatuista tyyliä. Lermontoville hän oli todellinen idoli ja roolimalli, joten Aleksanteri Sergejevitšin kuolema teki hänestä erittäin vahvan vaikutelman. Samana päivänä 29. tammikuuta 1837 tapahtuneiden surullisten tapahtumien jälkeen Mihhail Yurievich kirjoitti runon, jonka hän oli omistanut suurelle nykyajansa - ”Runoilijan kuolema”. Teoksen analyysi osoittaa, että kirjailija puhuu siinä puškin tragediasta, mutta merkitsee siinä kaikkien runoilijoiden kohtaloa.

Стихотворение разделено на две части.Ensimmäinen kertoo suoraan tragediasta, joka tapahtui talvella 1837, ja toinen osa on vetoomus nerojen murhaajiin, eräänlainen kirous, joka lähettää Lermontovin koko korkeaan yhteiskuntaan. "Runoilijan kuolema", jonka analyysi osoittaa kaikki tekijän tuskat ja epätoivot, on suora syy koko yhteiskunnalle, joka ei arvostanut ja nöyryyttänyt Puškinia elämänsä aikana ja kuolemansa jälkeen kuvasi universaalia surua. Mihhail Jurjevitš ymmärsi täydellisesti, että hänet voidaan rangaista tällaisesta epämääräisyydestä, mutta ei silti pystynyt hillitsemään itseään ja vaiti.

Runossa käytetään sanaa "tappaja" eikäkaksintaistelija tai kilpailija. Tämä johtuu siitä, että Lermontov ei tarkoita Dantesia itseään, vaan yhteiskuntaa, joka ajautti Puškinin tällaiseen tekoon, yllyttäen kilpailijoiden välille ja tappaen runoilijan hitaasti jatkuvalla nöyryytyksellä ja loukkauksilla. Kirjailija kertoo kaikesta tästä runossa "Runoilijan kuolema".

Työn analyysi osoittaa mitä vihaa jaKirjailija soveltaa pahoinpitelyä kaikkiin prinsseihin, kreiviin ja kuninkaisiin. Tuolloin runoilijoita kohdeltiin tuomioistuinpuolueina, eikä Puškin ollut poikkeus. Maallinen yhteiskunta ei menettänyt yhtäkään mahdollisuutta pistää ja nöyryyttää runoilijaa, tämä oli eräänlainen hauskaa. Aleksanteri Sergejevitš sai 34-vuotiaana junkerikammion tittelin, joka palkitaan 16-vuotiaille pojille. Ei ollut voimaa kestää sellaista nöyryytystä, ja kaikki tämä myrkytti suuren nerouden sydäntä.

Kaikki tietivät erinomaisesti tulevasta kaksintaistelua, mutta ei kukaanHän ei lopettanut verenvuotoa, vaikka he ymmärsivätkin, että vaakalaudalla on sellaisen ihmisen elämä, joka lyhyen luovan elämänsä aikana antoi huomattavan panoksen venäläisen kirjallisuuden kehitykseen. Välinpitämättömyys lahjakkaan ihmisen elämään, oman kulttuurin laiminlyöminen - kaikki tämä kuvataan runoilmassa "Runoilijan kuolema". Teoksen analysointi selventää kirjoittajan yleistä mielialaa.

Samaan aikaan analyysi osoittaa, että kuolemarunoilija oli kohtalon edeltäjä päätelmä. Jo nuoruudessaan ennustaja Puškin ennusti kuoleman kaksintaisteluissa ja kuvasi yksityiskohtaisesti tappajansa ulkonäköä. Lermontov ymmärtää tämän, sanotaan rivi jakeesta "kohtalo on tapahtunut". Lahjakas venäläinen runoilija kuoli Dantesin käsissä. Runoilijan kuoleman runon, jonka analyysi osoittaa selvästi Lermontovin asema, kirjoittaja ei oikeuta häntä, vaikka hän ei pidä häntä traagisten tapahtumien pääsisyyttinä.

Teoksen toisessa osassa runoilija viittaakultainen nuori, joka pilasi Puškinin. Hän on varma, että heitä rangaistaan, ellei maan päällä, sitten taivaassa. Lermontov on varma, että nero ei kuollut luodista, vaan yhteiskunnan välinpitämättömyydestä ja halveksunnasta. Kirjoittaessaan runoa Mikhail Jurjevitš ei edes epäillyt, että hän itse kuolisi kaksintaistelussa muutamassa vuodessa.