Termi "sentimentalismi" (aistillisuus)taidetta kutsutaan yleensä ajatteluksi, erityisesti korostaen kaikkien elämän ilmenemismuotojen emotionaalista taustaa. Sentimentalismia kirjallisuudessa edustaa koko sukupolvi sekä länsimaisia että venäläisiä sanan taiteilijoita huolimatta siitä, että sen aikakausi ei kestänyt kauan - 1700-luvun alusta 1800-luvun alkuun. Tämän kirjallisuuden genren syntymäpaikka on Iso-Britannia. Täällä 1700-luvun toisen vuosikymmenen lopulla syntyi James Thomsonin Neljä vuodenaikaa ja se asetettiin yleisen lukijan saataville. Tämä useista aiemmin erilaisista runoista koostuva kirjallinen teos juurrutti ihmisiin rakkauden ympäröivään maailmaan. Jokainen runo avasi lukijan maaseudun ihmeelliseen maailmaan, esikaupunkimaisemien kauneuteen.
Englantilainen kirjailija Thomas otti Thomsonin viestinGray elegiossaan "Maalaisen hautausmaa". Kirjoittaja yritti myös kiinnostaa lukijaa luonnonkuvauksella, herättää hänessä rakkautta tai ainakin myötätuntoa yksinkertaista elämää ja perheensä ja kotimaansa hyväksi tekevää yksinkertaista kyläläistä kohtaan. Kaikki Grayn työt ovat täynnä pohdintoja maaseudun ihmisten elämästä, mikä antaa hänelle mietiskelevän ja melankolisen luonteen. Sentimentalismi kirjallisuudessa yhdistetään poikkeuksetta Laurence Sternin ("Sentimental Journey") ja Samuel Richardsonin ("Clarissa Harlow") nimiin. Toinen ei koskaan kirjoittanut luonnosta, hänen teostensa tarkoitus oli kuvata erilaisia ihmishahmoja sekä heidän omistajiensa kohtaloa. Richardson sai aikaansa taitavasti koko korkean englantilaisen yhteiskunnan huokauksen ja kokemuksen, rakkauden ja vihan sekä teostensa päähenkilöt.
Sentimentalismi ranskalaisessa kirjallisuudessa yhdistetäänJean-Jacques Rousseaun ja Jacques de Saint-Pierren luovia töitä. Englantilaisten kirjailijoiden tunteiden tunteiden vaikutuksesta luotiin sellaisia teoksia kuin Mariannen elämä, New Héloise, Paul ja Virginie. 1700-luvun puolivälin ranskalaisten kirjailijoiden romaaneissa vallitsee sankarien sentimentaalisten tunnelmien yhdistelmä luonnon kauneuden taustalla: kaupunkipuistot, metsäjärvet ja joet. De Saint-Pierre menee erityisen pitkälle kirjallisessa tutkimuksessaan siirtämällä romaanin "Paul ja Virginie" päähenkilöt kaukaiseen Etelä-Afrikkaan. Hänen teoksensa lukijalle esitetään pari rakastunutta nuorta, jotka asuvat kaukana kaupungin savusumusta ja hälinästä, yksin neitseellisen luonnon ja vilpittömien tunteidensa kanssa.
Sentimentalismi venäläisessä kirjallisuudessa ilmoittaaitse vasta 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, jolloin Goethen, Richardsonin ja Russon teosten innoittamana Nikolai Karamzin kirjoitti "Venäjän matkailijan kirjeensä". On huomattava, että tulevaisuudessa Karamzin löysi tusina jäljittelijää sekä 1800-luvun alussa että monta vuotta myöhemmin. Hänen teoksensa "Poor Liza" pidetään todellisena venäläisen sentimentaalisen proosan mestariteoksena. Tarina köyhästä tytöstä, jonka mies oli pettänyt, voitti tuhansien lukijoiden sydämet. Romaanin inspiroima Aleksanteri Izmailov kirjoitti Köyhä Mashansa vuonna 1801, Ivan Svetšinski Henrietta (1802). Venäläisen sentimentaalismin pääpiirteet ovat:
- aistillisuuden kultti, tunteiden hallitseminen ihmisen tahdon yläpuolella;
- päähenkilöiden sisäisen maailman rikkaus;
- sankarien pyrkimys korkeisiin ihanteisiin, heidän ikuinen todellisten tunteiden etsintä.
Venäläisen sensuaalisen proosan tarkoitus oli luodauusi runokieli, jonka piti korvata aristokraattien vanha mahtipontinen ja pitkään vanhentunut kieli. Valitettavasti tai onneksi näin ei käynyt. Vuoteen 1820 mennessä venäläinen sentimentalismi oli uupunut täysin, ja sen tavoitteet jäivät saavuttamattomiksi.
Nykyään monet historioitsijat ja taidehistorioitsijat ovat taipuvaisiaajatella, että sentimentaalinen kirjallisuussuuntaus oli vain ohikiitävä vaihe koko maailmankirjallisuuden kehityksessä. Sentimentalismista 1700-luvun puolivälin kirjallisuudessa tuli siirtymävaihe klassismista romantiikkaan. Lopulta tarpeettomaksi tullessaan hän uuvutti itsensä ja avasi siten tien uudelle kirjalliselle suunnalle.
