Antroposentrismi on idealistinen opetus,jonka mukaan Ihmistä pidetään maailmankaikkeuden keskuksena. Lisäksi ihminen on kaikkien maailman tapahtumien päämäärä. Tämä filosofinen näkemys perustuu virheeseen, jonka kreikkalainen ajattelija Protagoras on muotoillut ja todennut, että "yksilö on kaiken mitta".
Antroposentrismi on päinvastainen ilmiöllehenkilö kaikille muille saatavissa oleville ilmiöille. Samanlainen periaate perustuu erityiseen asenteeseen luontoon, kun kulutuksen käsitettä pidetään tärkeimpänä käsitteenä. Tällainen opetus oli suunniteltu perustelemaan erilaisten elämänmuotojen ankaraa hyväksikäyttöä ja joissain tapauksissa niiden täydellistä tuhoamista. Siitä huolimatta uskotaan, että humanismi ja antroposentrismi ovat terveellisiä näkemyksiä ihmisen kognitiomenetelmistä ja -kohteista.
On myös huomattava, että etsittyjen historiakäsitteet kattavat merkittävän ajanjakson. Suurin kukinta havaittiin kuitenkin keskiajalla, jolloin kristinuskoa pidettiin pää uskonnona. Kaikki täällä oli rakennettu ihmisen ympärille. Nykyaikainen käsite "antroposentrismi" on olennainen osa ihmisen luonnetta. Jokainen ihminen ilmenee kaikessa riippumatta siitä, mitä tekee. Ajattelutapa, havainto- ja ymmärrysjärjestelmä ympäröivän maailman tapahtumista - kaikki on ehdottomasti yksilöllinen ja perustuu juuri tähän näkemykseen.
Käsite "humanistinen antroposentrismi"pidettiin renessanssin tärkeimpänä ominaisuutena. Toisin kuin keskiajalla, kun uskonto miehitti pääpaikan, yllä kuvattu ajanjakso keskitti ajattelijoiden huomion ihmisen olemassaolon ongelmaan, hänen oleskelunsa merkitykseen tässä maailmassa.
Suunnitelmissa on kuitenkin joitain erojatoiminta-alueesta riippuen. Sosiaalisen kognition mukaan antropostrismi on vastakohta sosiologismille. On korostettava, että haluttu käsite ei ilmaise yksilön itsenäisyyden lisäksi myös hänen valintansa vapautta ja vastuuta toimistaan. Lisäksi koska ihminen on luomisen huippu, hänen velvollisuutensa ovat suurimmat.
Poliittisella toiminta-alueella käsite"Antroposentrismi" toteutetaan riittävästi liberalismin periaatteessa. Siten tunnustetaan kunkin henkilön henkilökohtaisten etujen tärkeysjärjestys minkä tahansa yhteisön tarpeisiin nähden. Tältä osin tiukkojen yhteiskunnallisten asenteiden noudattaminen sekä laajamittainen sosiaalinen suunnittelu ovat vieraalle ajattelutavalle, koska kaikki tämä asettaa yksilön edut hankkeen esittämiselle, siksi Ihmisestä tulee vain erottamaton osa järjestelmää, yksi sen ”hampaista”.
Näin ollen antroposentrismin opetus, tosinSe ei ole tieteellinen, mutta se hahmottaa selvästi vallan vaikutuksen rajat kunkin yksilön elämään ja asettaa myös tietyt vaatimukset, jotka kuvaavat yhteiskunnan edustamien ihmisten muutosten oikeasuhteisuutta.
